TransrasvatKaksi ravintolajia joita ei saisi milloinkaan syödä
(Dr. Joseph Mercola)
Valtimoita tukkeavat transrasvat saattavat lisätä sydäntautisten naisten riskiä kuolla sydänkohtaukseen.
Transrasvat, joita on enimmäkseen kaupallisesti valmistetuissa leivotuissa ja paistetuissa ruoissa, on saanut huonon maineen viime vuosina, koska ne eivät ainoastaan kohota huonoa LDL-kolesterolia vaan myös alentavat sydämen terveydelle tärkeän HDL-kolesterolin määrää. Runsas transravojen nauttiminen on liitetty sydänverisuonitautiin, missä rasvaisia plakkiutumia muodostuu sydänvaltimoihin aiheuttaen sydänkohtauksen.
Uudessa tutkimuksessa tutkijat totesivat, että 87 000:n amerikkalaisen naisen joukossa transrasvojen nauttiminen liitettiin äkillisen sydänkuoleman riskin lisääntymiseen naisilla, joilla oli ennestään sydänverisuonitauti. Tutkimus kesti 26 vuotta. Eniten transrasvoja syövät naiset kuolivat sydänkohtaukseen kolme kertaa todennäköisemmin.
Tohtori Mercolan kommentit:
Transrasvojen vaarallisuudesta kuulin ensimmäisen kerran 1970-luvulla, ja nyt lähes 40 vuotta myöhemmin ne vihdoinkin leimataan tosi myrkyiksi, joita ne todella ovat.
Transrasvoja muodostuu, kun vetyä lisätään kasvisöljyyn valmistuksen aikana öljyn kiinteyttämiseksi. Valmistusvaiheessa, joka tunnetaan vedyttämisenä, rasvat saadaan vähemmän pilaantuviksi, joten ruoka säilyy tuoreena pidempään, sillä on pidempi käyttöaika ja se tuntuu vähemmän rasvaiselta.
Se, mikä on hyvä ruokateollisuuden voitoille, ei ole niin terveellistä kehollesi ja voi sananmukaisesti tappaa. Transrasvojen syönti lisäsi äkillisen sydänkohtauksen riskin kolminkertaiseksi sydänverisuonitautia sairastavilla naisilla.
Vaikka teillä ei ole sydäntautia, teidän täytyy välttää näitä rasvoja kuin ruttoa. Jopa Lääketieteen laitos sanoi, että käyttö pitäisi olla ”mahdollisimman vähäistä”. Heille annettiin tilaisuus asettaa ”turvallinen yläraja”, mutta he kieltäytyivät, koska aivan yksinkertaisesti sitä ei ole!
Mikä transrasvoissa on niin vahingollista?
Vedyttämisen lopputuloksena on täysin epäluonnollinen rasva, joka aiheuttaa toimintahäiriöitä ja kaaosta kehossa solutasolla.
Transrasvat liitetään mm seuraaviin sairauksiin:
• Syöpä. Ne häiritsevät entsyymejä, joita keho käyttää syövän torjumiseksi.
• Diabetes. Ne häiritsevät solukalvon insuliinirseptoreita.
• Heikentynyt immuniteetin toiminta. Ne heikentävät immuniteettivastetta.
• Hedelmällisyysongelmat. Ne häiritsevät ensyymejä, joita tarvitaan sukuhormonien tuottamiseen.
• Liikalihavuus
• Sydäntauti. Transrasvat voivat aiheuttaa vakavia valtimoahtautumia.
Transrasvojen tiedetään lisäävän myös veren huonoa kolesterolia (LDL) ja alentavan hyvän kolesterolin (HDL) määrää veressä.
Transrasvat häiritsevät myös hyödyllisten omega-3 -rasvojen käyttöä kehossa ja ne on liitetty astman lisääntymiseen.
Kuinka transrasvoja voidaan välttää
Ei ole yllättävää, että transrasvoja on paistetuissa ruoissa kuten ranskalaisissa, paistetussa kanassa ja munkeissa/donitseissa sekä leivoksissa, piiraissa ja kekseissä. Ranskalaiset sisältävät tyypillisesti 40 % transrasvahappoja ja monet suositut leivokset sisältävät 30-50 % transrasvaa. Donitseissa on noin 35-40 % transrasvaa.
Kaikesta kielteisestä lehtikirjoittelusta johtuen viime vuosina monet ruoanvalmistajat ovat poistaneet transrasvat tuotteistaan. Mutta on tärkeä varoitus, josta teidän olisi oltava tietoisia: FDA sallii ruoanvalmistajien pyöristävän nollaan kaikki ainesosat, joiden osuus on vähemmän kuin 0,5 % annosta kohden.
Joten vaikka tuotteessa väitetään, että se ei sisällä transrasvoja, se voi todellisuudessa sisältää sitä 0,5 % annosta kohden. Jos syötte muutamia annoksia, saatte nopeasti vahingollisen määrän tappavaa rasvaa.
Joten voidaksenne todella välttää transrasvoja, teidän on luettava tuoteseloste ja etsiä tarkemmin kuin vain 0 grammaa transrasvoja. Tarkistakaa ainesosat ja etsikää osittain vedytettyä öljyä. Jos tuoteluettelossa on tämä ainesosa, se sisältää transrasvoja.
Kun nyt transrasvojen terveysvaarat on selvästi paljastettu, ravintoteollisuus tekisi suuren palveluksen palaamalla luonnollisiin tyydytettyihin rasvoihin. Mutta tämä merkitsisi heidän täysin epätieteellisen, 50-vuotisen tyydytettyjen rasvojen häpäisykampanjansa perumista ja lopettaisi suunnattoman mahtavan ruokaöljyteollisuutensa.
Sen sijaan ravintoteollisuus on laajasti korvannut transrasvat toisella epäluonnollisella interesterifioidulla rasvalla, jota on viisasta välttää.
Interesterifiointi kovettaa rasvan samalla tavalla kuin vedyttäminen, mutta tuottamatta öljyjä, jotka sisältävät transrasvoja. Transrasvojen tapaan härskiintyminen on vähemmän todennäköistä ja on riittävän vakaa käytettäväksi paistamisessa.
Mutta, kuten vedyttäminen, joka tuottaa epäluonnollisia transrasvoja, interesterifiointi tuottaa myös molekyylejä, joita ei esiinny luonnossa.
Interesterifioinnin mutkikas teollinen valmistus voi johtaa tuotteeseen, joka on transrasvaton, mutta tuote sisältää kemiallisia jäänteitä, heksaaneja ja muita vaarallisia kuona-aineita, jotka ovat täynnä soluvaurioita aiheuttavia vapaita radikaaleja.
Tutkimusten mukaan interesteröity rasva kohottaa veren glukoosia ja heikentää insuliinin tuotantoa. Nämä ongelmat ovat yleisiä diabeteksen esiasteita ja voivat aiheuttaa välittömämmän vaaran diabetesta sairastaville.
Kun näitä rasvoja oli käytetty tutkimuksessa vain neljä viikkoa, vapaaehtoisten veren glukoositaso nousi jyrkästi 20 %:lla. Tämä on paljon huonompi tulos kuin mitä on nähty transrasvoilla.
Millä tahansa menetelmällä jalostetut luonnolliset kasvisöljyt aiheuttavat ongelmia keholle solutasolla. Nämä rasvat eivät ole enää luonnollisessa tilassaan eikä keho osaa käsitellä niitä. Elimistö yrittää käyttää niitä ja siinä prosessissa nämä rasvat päätyvät solukalvoille ja muihin paikkoihin, missä ne voivat aiheuttaa tuhoa terveydelle.
Onneksi näiden rasvojen välttäminen on suhteellisen helppoa, koska niitä on käytännöllisesti katsoen kaikissa ravintoaineissa, joten välttämällä transrasvoja ja teollisesti valmistettuja ruokia yleensä vältetään myös interesterifioituja rasvoja. Jos teollisesti valmistetun ruoan seloste sisältää ”0 % transrasvoja” tai ”ei transrasvoja”, mutta on valmistettu kasvisöljyistä, voitte olla varmat, että se sisältää joko interesterifioituja rasvoja tai kokonaan vedytettyjä vihannesöljyjä, joita molempia on syytä välttää.
Terveysvihjeitä noudatettavaksi
Jos tilanteenne on sama kuin useimmilla amerikkalaisilla, ruokavalionne muodostuu valitettavasti pääasiassa teollisesti valmistetuista ruuista, erityisesti sellaisista, joilla pitkä säilyvyys, merkitsee, että käytätte interesterifioituja rasvoja, transrasvoja tai jonkin muun tyyppistä keinotekoista ainesosaa, jota kehonne ei ole rakennettu sulattamaan.
Jos haluatte välttää kaikenlaisia vaarallisia rasvoja, paras valintanne on eliminoida teolliset tuotteet ruokavaliostanne. Käyttäkää näitä vihjeitä varmistaaksenne, että syötte oikeita rasvoja terveydeksenne:
• Käyttäkää luomuvoita (mieluummin raa’asta maidosta valmistettu) margariinien ja kasvisöljylevitteiden sijasta. Voi on terveellinen täysravinto, joka on saanut aiheettomasti huonon maineen.
• Käyttäkää kookosöljyä ruoanvalmistuksessa. Se on ylivoimainen muihin ruokaöljyihin verrattuna ja sillä on runsaasti terveysetuja.
• Ravintosuunnitelmani seuraaminen vähentää automaattisesti käsiteltyjen rasvojen osuutta, koska se opettaa keskittymään terveelliseen kokoravintoa jalostetun roskaruoan sijasta.
• Parantaaksenne terveiden rasvojen saantianne huolehtikaa, että syötte raakoja rasvoja, joita saa esimerkiksi avokaadosta, raaoista maitotuotteista ja oliiviöljystä. Ottakaa myös korkealaatuisesta lähteestä tulevia eläinperäisiä omega-3 -rasvoja esimerkiksi krilliöljyä.
Lähde: www.mercola.com
ERÄÄN TUOTEKONSULTIN VINKKI MEILLE KAIKILLE
EI ENÄÄ MARGARIINIA KIITOS................
Tarjoa voita, kiitos.
Margariini valmistettiin alunperin kuulemma lihottamaan kalkkunoita.
Kun se tappoi kalkkunat, niin ihmiset, jotka olivat laittaneet kaikki rahansa tutkimuksiin halusivat
tietenkin sijoituksensa takaisin. He laittoivat viisaat päänsä yhteen selvittääkseen tuon ongelman.
TIEDÄTKÖ SINÄ....... ERON MARGARIININ JA VOIN VÄLILLÄ ?
SAATAT YLLÄTTYÄ ALLA OLEVASTA VIESTISTÄ!
* MOLEMMISSA ON SAMA MÄÄRÄ KALOREITA.
* VOILLA ON HIEMAN ENEMMÄN TYYDYTETTYNYTTÄ RASAVAA (VOI 8g ja margariini 5 g)
* MARGARIININ SYÖMINEN VOI AIHEUTTAA SYDÄNSAIRAUKSIEN LISÄÄNTYMISEN 53 %ia VERRATTUNA
SAMAN MÄÄRÄN VOIN SYÖMISEEN, VIIMEISTEN KOKEIDEN PERUSTEELLA (HARVARD MEDICAL STUDY)
* VOIN SYÖMINEN LISÄÄ MONIEN MUIDEN RUOKIEN RAVINTOAINEIDEN PAREMMAN IMEYTYMISEN.
* VOILLA ON RAVITSEMUKSELLISIA OMINAISUUKSIA MONIA, KUN TAAS MARGARIINILLA ON VAIN MUUTAMA, JA NEKIN ON LISÄTTY SIIHEN.
* VOI MAISTUU PAREMMALTA KUIN MARGARIINI, JA SE LISÄÄ MUIDEN RUOKIEN MAUKKAUTTA.
* VOITA ON OLLUT TARJOLLA VUOSISATOJA KUN TAAS MARGARIINI ON NOIN VÄHÄN ALLE SATA VUOTIAS.
* JA NYT , MARGARIINISTA:
* paljon transrasvahappoja.
* kolminkertaistaa sepelvaltimotauti riskiä
* nostaa kokonaiskolestrolin ja LDL- kolestrolin määrää sekä alentaa sitten HDL:ää, joka on muuten se hyvä kolestroli.
* nostaa syöpäriskiä viisinkertaiseksi
* alentaa äidinmaidon laatua.
* laskee immuunipuolustusta.
* laskee insuliini vastetta
JA MITÄS SANOT TÄSTÄ!
MARGARIINI ON VAIN YHDEN MOLEKYYLIN PÄÄSSÄ SIITÄ, ETTÄ SE ON MUOVIA !
JA SIINÄ ON 27 SAMAA VALMISTUSAINETTA KUIN MAALISSA.
MIETITÄÄNS SITÄ........
Nuo ovat kuulemma faktoja, ehkä kannattaa miettiä ja kenties välttää aineita jotka ovat
hydrogenoitu, joka taas tarkoittaa että SIIHEN ON lisätty vetyä ,
joka muuttaa molekyylirakenteen tuossa ruuassa..... )
voit kokeilla seuraavaa :
* osta margariinipurkki ja jätä se avoimeksi varjoon tai pimeään varastoon.
Muutaman päivän sisällä huomaat ainakin pari asiaa:
*** ei kärpäsiä, ei edes ne ärsyttävät hedelmäkärpäset mene sen lähelle (kertooko se mitään sinulle?)
*** se ei pilaannu tai haise erilaiselle koska sillä ei ole ravitsemuksellista arvoa. mikään ei siis kasva siinä !!!!!!!!!!
Edes ne pienen pienet mikroorganismit ei halua asua margariinissa. Miksi ? Koska se on melkein muovia.
Haluaisitko kenties sulattaa Tuppervaara-astiasi ja levittää sen leivällesi?????
KIINALAINEN SANANLASKU:
KUN JOKU JAKAA JOTAIN ARVOKASTA KANSSASI, JA SINÄ HYÖDYT SIITÄ, SINUN MORAALINEN VELVOLLISUUTESI ON MYÖS JAKAA SE TOISTEN KANSSA ;)
|