Flunssan ehkäiseminen ja hoitoKun lämpötila laskee, alamme oleskella sisällä ja vietämme vähemmän aikaa auringossa. Tämä merkitsee, että D-vitamiinitasomme alkaa laskea, ja olemme alttiimpia levittämään viruksia toisiimme.
Syynä eivät ole taudinaiheuttajat, jotka ilmestyvät maagisesti aina tiettynä vuodenaikana – niitä on aina liikkeellä. Se johtuu siitä, että kykynne vastata niihin muuttuu vuodenajan mukaan. On tärkeää ymmärtää viruksien aiheuttamat hengitysoireet, jos halutaan välttää niitä.
Vilustumisten ja flunssan varsinainen syy
Monet ihmiset uskovat, että vilustumiset ja flunssa aiheutuvat bakteereista, mutta tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Vilustumiset ja flunssa aiheutuvat viruksista ja antibioottien käyttäminen näiden virusinfektioiden hoidossa on väärin ja tehotonta.
Kooltaan virukset ovat bakteereja pienempiä ja niillä on täysin erilainen rakenne, mikä tekee antibiooteista hyödyttömiä. (Toisinaan tarvitaan antibiootteja, jos on sekundaari bakteeri-infektio poskionteloissa, keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, mutta tämä on harvinainen poikkeus.)
On myös tärkeää huomata, että vaikka virus laukaisee flunssaoireet, se ei ole sairauden varsinainen syy.
Mikä on siis vilustumisten ja flunssien varsinainen syy?
Yksinkertainen ja lyhyt vastaukseni on aina ollut, että ne johtuvat heikentyneestä immuniteetista. Tämä pitää edelleen paikkansa. Tutkimukset ovat vahvistaneet, että flunssan saaminen voi olla oire D-vitamiinin puutteesta. Alle optimin oleva D-vitamiinitaso heikentää merkittävästi immuunivastettanne ja saa teidät paljon alttiimiksi vilustumisille, influenssalle ja muille hengitysinfektioille.
Vaikka on monia tapoja saada heikentynyt immuniteettijärjestelmä, tavallisimpia tekijöitä ovat:
• D-vitamiinin puutos, kuten edellä mainittiin
• liiallinen sokerin ja viljan syönti
• liian vähän unta
• riittämätön liikunta
• heikko stressin hallinta
Numero yksi vilustumisen tai flunssan taltuttamiseksi: D-vitamiini
D-vitamiini on hämmästyttävän tehokas virusten vastainen aine. Se tuottaa kehossa 200-300 erilaista virusten vastaista peptidiä, jotka tappavat bakteereja, viruksia ja sieniä.
Yhdysvalloissa keskimääräinen D-vitamiinitaso lopputalvella on vain noin 15-18 ng/ml (37,5-45 nmol/litra), jota pidetään hyvin vakavana puutostilana. Arvioidaan, että yli 95 %:lla Yhdysvaltojen eläkeläisistä on puutostila, vastaavasti 85 %:lla väestöstä yleensä.
Vuonna 2009 tutkijaryhmä (Children’s Hospital Boston) analysoi 5000:n alle 12-vuotiaan lapsen verinäytteet ja totesi, että lähes joka viidennen lapsen verinäyte oli alle 50 nanomoolia/litra, joka on American Academy of Pediatrics (lasten akatemia) suosittama taso. He totesivat myös, että 2:lla lapsella 3:sta taso on alle 75 nmol/l, mikä on vieläkin riittämätön useimpiin tämän hetken tutkimuksiin verrattuna. Ei ihme, että flunssat raivoavat joka vuosi.
Paras D-vitamiinin lähde on suora auringonvalo. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista talvella. Toiseksi paras auringonvalon jälkeen on turvallinen solariumlaite. Ellei luonnollinen tai kenotekoinen auringonvalo ole vaihtoehto, paras keino on D-vitamiini ravintolisänä suun kautta.
Tutkijat ovat todenneet, että 2000 ky D-vitamiinia päivässä esti kausi-influenssan. Tämä on hieman yllättävää, koska määrä on puolet useimpien aikuisten tarvitsemasta annoksesta, jotta saavutettaisiin ihanteellisen D-vitamiinitaso.
Huomatkaa, että tämä on terveysviranomaisten päiväannossuositusta paljon suurempi määrä. He (USA) ovat juuri kaksinkertaistaneet lasten päiväannostussuosituksen, joka on 400 ky. Tämä uusikin ohje jää surkeasti alle sen, mitä lapset tarvitsisivat pysyäkseen terveinä erityisesti flunssakaudella.
Flunssan ehkäisemiseksi lapset ja aikuiset tarvitsevat noin 70 ky painokiloa kohti, esimerkiksi noin 25-kiloinen lapsi tarvitsisi 2000 ky D-vitamiinia päivässä.
Normaalisti aikuiset tarvitsevat keskimäärin 5000 ky päivässä, mutta jotkut aikuiset ovat ottaneet 20 000-30 000 ky päivässä saadakseen D-vitamiinitasonsa optimitasolle. Missä määrin D-vitamiini imeytyy aikuisilla on vielä arvoitus, joten ainut tapa tietää, onko D-vitamiinitaso hoitava ja ei-toksinen on teettää verikoe. Kaikki D-vitamiinitestaus ei ole tarkkaa, huolehdi siis, että terveydenhuollon edustaja tilaa oikean testin.
Elämäntapavaihtoehtoja: valitse viisaasti
Kuten tiedätte, en kannata äärimmäisyyttä. Edustan terveiden valintojen tekemistä tasapainoisesti nauttimalla elämästä johon sisältyy juhlimista silloin tällöin.
Jos tuntuu, että flunssa on tulossa, sokerin, keinotekoisten makeuttajien tai teollisten ruokien syöminen ei ole oikea ajankohta. Sokeri on erityisen vahingollista immuniteetille, joka tarvitsee kohennusta, ei tukahduttamista, infektion hillitsemiseksi.
Teidän täytyy hoitaa ravintoon, uneen, liikuntaan ja stressiin liittyvät seikat heti, kun pöpö tuntuu iskevän. Tällöin immuniteettia vahvistavat toimenpiteet tehoavat parhaiten.
Kun ihmiset vilustuvat tai saavat flunssan, se johtuu siitä, että joidenkin tekijöitten yhteisvaikutus on heikentänyt heidän puolustustaan. Voitte mahdollisesti selvitä parista pahantekijästä, mutta sangollinen huonoja valintoja saa immuniteettinne romahtamaan ja yhtäkkiä olette sairas.
Kun vilustuminen on tulossa, on aika kohdistaa toimenpiteen KAIKKIIN osatekijöihin heti.
Tämä olisi hyvä tilaisuus muuttaa ruokavaliotanne sellaisten valintojen hyväksi, jotka vahvistavat immuunivastettanne. Hyviä valintoja ovat:
• tuore, ruoholla syötetyn lehmän luomumaito ja/tai korkealuokkainen proteiini
• hapatetut ruoat, kuten kefiiri, miso, pikkelsit, hapankaali jne.
• tuoreet vapaan kanan luomumunat
• ruoholla syötetyn naudan liha
• kookospähkinät ja kookosöljy
• paikallisesti viljellyt hedelmät ja vihannekset, jotka sopivat ravintotyyppiinne
• sienet, erityisesti reishi, siitakki ja maitakki, jotka sisältävät betaglukaaneja (joilla on immuniteettia vahvistavia ominaisuuksia)
• valkosipulia, joka on vahvasti mikrobeja; bakteereja, viruksia ja sieniä tuhoava
• yrttejä ja mausteita: kurkuma, oregano, kaneli, neilikka
Juokaa runsaasti raikasta, puhdasta vettä. Vesi on olennaista jokaisen elimen kunnolliselle toiminnalle.
Kiinnittäkää huomiota nukkumiseen. Ellette saa riittävästi unta tai riittävästi palauttavaa unta, riski joutua vihamielisten virusten valtaamaksi on lisääntynyt.
Älkääkä aliarvioiko säännöllisen liikunnan merkitystä vastustuskykynne parantamiseksi. On todisteteita siitä, että säännöllinen, kohtuullinen liikunta voi vähentää hengityselinsairauksien riskiä parantamalla immuniteettijärjestelmäänne. Älkää kuitenkaan tehkö sitä liian rankasti. Liian kova liikunta voi todellisuudessa rasittaa kehoa liikaa, mikä puolestaan heikentää immuniteettia. Voitte ehkä mennä vain kävelylle, jos tuntuu, että flunssa tai muu on tulossa.
Tunnestressi voi myös altistaa infektiolle. Keinojen löytäminen päivittäisen stressin hallitsemiseksi osaltaa edistää vahvaa ja sitkeää immuniteettijärjestelmää.
Useimmat ihmiset, jotka liittävät merkittävän määrän näitä viisaita elämäntapavalintoja päivittäiseen elämään, eivät yksinkertaisesti sairastu. Ja silloinkin kun he sairastuvat, sairaus lievä ja lyhytaikainen.
Ravintolisät jotka lähettävät taudinaiheuttajat matkoihinsa
Ravintolisät ovat hyödyllisiä, mutta niitä tulisi käytää vain elämäntapatoimenpiteiden lisänä.
Vilustumisessa ja flunssassa parhaiten auttavia ovat:
• C-vitamiini: hyvin vahva antioksidantti; käyttäkää luonnollista muotoa kuten acerolaa, jonka sisältää mikroravinteita, (Muuten, eräs uusiseelantilainen lääkäri käytti C-vitamiinia suonensisäisesti parantamaan terminaalisen sikainfluenssan.)
• oreganoöljy: mitä suurempi on carvacrol-pitoisuus, sitä tehokkaampi se on. Carvacrol on se oreganoöljyn aine, joka tuhoaa mikrobeja tehokkaimmin.
• Propolis: propolis on mehiläisvahaa ja kuuluu laajimmin vaikuttaviin mikrobien vastaisiin yhdisteisiin maailmassa. Propolis on suurin kofeiinihapon ja apigenin runsain lähde. Nämä ovat hyvin tärkeitä yhdisteitä, jotka auttavat immuunivastetta ja ehkäisevät myös syöpää.
• Seljankukan, siankärsämön, punalatvan, lehmuksen, piparmintun ja inkiväärin yhdistelmästä valmistettu tee; juokaa sitä usein kuumana vilustumista tai flunssaa vastaan. Se hiottaa, mikä auttaa poistamaan viruksen elimistöstä.¨
• oliivinlehtiuute: muinaisilla egyptiläisillä ja Välimeren kulttuureissa sillä oli useita terveyttä edistäviä käyttötapoja, ja se tunnetaan laajasti luonnollisena, myrkyttömänä immuniteetin osatekijänä.
Vielä eräs hoito, joka on hämmästyttävän tehokas hengitysteiden yläosan infektioihin, on vetyperoksidi.
Potilaani ovat saaneet merkittäviä tuloksia vilustumisten ja flunssan hoidossa 12-14 tunnin kuluessa, kun he ovat laittaneet muutamia tippoja 3-prosenttista vetyperoksidia (H2O2) kumpaankin korvaan. Tunnette kuplimista ja mahdollisesti pistelyä, joka on aivan normaalia.
Odottakaa, kunnes kupliminen ja pistely lakkaava (tavallisesti 5-10 minuutin kuluttua), imeyttäkää talouspaperiin ja toistakaa toisen korvan kanssa. 3-prosenttista vetyperoksidia on saatavana apteekista. On todella hämmästyttävää, kuinka moniin ihmisiin tämä yksinkertainen, huokea hoito tehoaa.
Ottamalla käyttöön nämä menetelmät pystytte kitkemään tämän ilkeän viruksen ennen puhkeamista.
Kun lämpötila laskee, alamme oleskella sisällä ja vietämme vähemmän aikaa auringossa. Tämä merkitsee, että D-vitamiinitasomme alkaa laskea, ja olemme alttiimpia levittämään viruksia toisiimme.
Syynä eivät ole taudinaiheuttajat, jotka ilmestyvät maagisesti aina tiettynä vuodenaikana – niitä on aina liikkeellä. Se johtuu siitä, että kykynne vastata niihin muuttuu vuodenajan mukaan.
On tärkeää ymmärtää viruksien aiheuttamat hengitysoireet, jos halutaan välttää niitä.
Vilustumisten ja flunssan varsinainen syy
Monet ihmiset uskovat, että vilustumiset ja flunssa aiheutuvat bakteereista, mutta tämä ei yksinkertaisesti ole totta. Vilustumiset ja flunssa aiheutuvat viruksista ja antibioottien käyttäminen näiden virusinfektioiden hoidossa on väärin ja tehotonta.
Kooltaan virukset ovat bakteereja pienempiä ja niillä on täysin erilainen rakenne, mikä tekee antibiooteista hyödyttömiä. (Toisinaan tarvitaan antibiootteja, jos on sekundaari bakteeri-infektio poskionteloissa, keuhkoputkentulehdus tai keuhkokuume, mutta tämä on harvinainen poikkeus.)
On myös tärkeää huomata, että vaikka virus laukaisee flunssaoireet, se ei ole sairauden varsinainen syy.
Mikä on siis vilustumisten ja flunssien varsinainen syy?
Yksinkertainen ja lyhyt vastaukseni on aina ollut, että ne johtuvat heikentyneestä immuniteetista. Tämä pitää edelleen paikkansa. Tutkimukset ovat vahvistaneet, että flunssan saaminen voi olla oire D-vitamiinin puutteesta. Alle optimin oleva D-vitamiinitaso heikentää merkittävästi immuunivastettanne ja saa teidät paljon alttiimiksi vilustumisille, influenssalle ja muille hengitysinfektioille.
Vaikka on monia tapoja saada heikentynyt immuniteettijärjestelmä, tavallisimpia tekijöitä ovat:
• D-vitamiinin puutos, kuten edellä mainittiin
• liiallinen sokerin ja viljan syönti
• liian vähän unta
• riittämätön liikunta
• heikko stressin hallinta
Numero yksi vilustumisen tai flunssan taltuttamiseksi: D-vitamiini
D-vitamiini on hämmästyttävän tehokas virusten vastainen aine. Se tuottaa kehossa 200-300 erilaista virusten vastaista peptidiä, jotka tappavat bakteereja, viruksia ja sieniä.
Yhdysvalloissa keskimääräinen D-vitamiinitaso lopputalvella on vain noin 15-18 ng/ml (37,5-45 nmol/litra), jota pidetään hyvin vakavana puutostilana. Arvioidaan, että yli 95 %:lla Yhdysvaltojen eläkeläisistä on puutostila, vastaavasti 85 %:lla väestöstä yleensä.
Vuonna 2009 tutkijaryhmä (Children’s Hospital Boston) analysoi 5000:n alle 12-vuotiaan lapsen verinäytteet ja totesi, että lähes joka viidennen lapsen verinäyte oli alle 50 nanomoolia/litra, joka on American Academy of Pediatrics (lasten akatemia) suosittama taso. He totesivat myös, että 2:lla lapsella 3:sta taso on alle 75 nmol/l, mikä on vieläkin riittämätön useimpiin tämän hetken tutkimuksiin verrattuna.
Ei ihme, että flunssat raivoavat joka vuosi.
Paras D-vitamiinin lähde on suora auringonvalo. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista talvella. Toiseksi paras auringonvalon jälkeen on turvallinen solariumlaite. Ellei luonnollinen tai kenotekoinen auringonvalo ole vaihtoehto, paras keino on D-vitamiini ravintolisänä suun kautta.
Tutkijat ovat todenneet, että 2000 ky D-vitamiinia päivässä esti kausi-influenssan. Tämä on hieman yllättävää, koska määrä on puolet useimpien aikuisten tarvitsemasta annoksesta, jotta saavutettaisiin ihanteellisen D-vitamiinitaso.
Huomatkaa, että tämä on terveysviranomaisten päiväannossuositusta paljon suurempi määrä. He (USA) ovat juuri kaksinkertaistaneet lasten päiväannostussuosituksen, joka on 400 ky. Tämä uusikin ohje jää surkeasti alle sen, mitä lapset tarvitsisivat pysyäkseen terveinä erityisesti flunssakaudella.
Flunssan ehkäisemiseksi lapset ja aikuiset tarvitsevat noin 70 ky painokiloa kohti, esimerkiksi noin 25-kiloinen lapsi tarvitsisi 2000 ky D-vitamiinia päivässä.
Normaalisti aikuiset tarvitsevat keskimäärin 5000 ky päivässä, mutta jotkut aikuiset ovat ottaneet 20 000-30 000 ky päivässä saadakseen D-vitamiinitasonsa optimitasolle. Missä määrin D-vitamiini imeytyy aikuisilla on vielä arvoitus, joten ainut tapa tietää, onko D-vitamiinitaso hoitava ja ei-toksinen on teettää verikoe.
Kaikki D-vitamiinitestaus ei ole tarkkaa, huolehdi siis, että terveydenhuollon edustaja tilaa oikean testin.

|